Helpon nakin motiivina vaikuttaminen

Antero Päiviön kirjoituksessaan (K-U 15.11.) mainitsema helppo nakki tuntuu olevan hänelle maultaan kitkerä! Onhan kieltämättä noloa jäädä kiinni väärästä todistuksesta.

Samainen kirjoitus paljastaa hänen motiivinsa, antipatian keskustaa kohtaan. Se oli luettavissa jo hänen kirjoituksestaan (K-U 8.11.) paikkansapitämättömänä Sipilä-heittona. Nyt hän haukkuu Juha Sipilän ja Kimmo Tiilikaisen sössineen hallituskaudellaan niin maan perusteellisesti.

Oliko Sipilän hallituskaudella luvattu ja tapahtunut valtion velkakierteen hillitseminen ja työllisyyden parantaminen ”niin maan perusteellista sössimistä”? Oliko ”niin maan perusteellista sössimistä”, kun Sipilä ja Tiilikainen hoitivat 1.9.2017 voimaantulleen lain sähkömarkkinalain muuttamisesta (590/2017), jolla sähkönsiirtoyhtiöiden hinnankorotukset 12 kuukauden aikana edes rajattiin enintään 15 prosenttiin?

Vuoden 2013 syksyllä voimaanastunut sähkömarkkinalaki vaatii lisäkorjauksia. 

Minun motiivini kirjoittaa Fortumin kaupasta, sähkönsiirrosta, kiinteistöverotuksesta ja muista asumiskustannuksiin liittyvistä asioista lähtee halustani vaikuttaa asumiskustannusten hillintään Järvenpään Kiinteistöyhdistyksen hallituksen jäsenenä.

Yhdistyksemme keskusjärjestö Suomen Omakotiliitto on tehnyt valtavan työn eduskunnan käsittelyyn vietävään kansalaisaloitteeseen laiksi sähkömarkkinalain sekä sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain muuttamisesta.

Kansalaisaloitteeseen kerätään parhaillaan allekirjoituksia. Olen aloitteen allekirjoittanut ja aloitteeseen tarvitaan vielä vajaat 7000 allekirjoittajaa, jotta aloite menisi eduskunnan käsittelyyn ja esitettyjen lakimuutosten jälkeen sähkönkäyttäjät voisivat saada sähkönsiirtomaksuihinsa jopa puolen miljardin euron vuotuisen helpotuksen.

Aloitteen löydät osoitteesta kansalaisaloite.fi numerolla 7383. Aloite löytyy myös Omakotiliiton nettisivuilta. Sieltä löydät myös itsellesi jäsenyhdistyksen, ellet vielä ole Suomen vaikutusvaltaisimman asumisen edunvalvojan, Suomen Omakotiliiton, jäsen.