Olen 68-vuotias eläkkeellä oleva järvenpääläinen toiminnanjohtaja. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi aikuista tytärtä. Olen kolmen pikkulapsen ukki.
Nykyiset eläkeläisen päiväni täyttyvät järjestö- ja seurakunnan vapaaehtoistoiminnasta sekä omakotitalopuuhista. Kesällä puuhailupaikka on Keski-Suomessa sijaitseva kesämökki ja sen yhteydessä sijaitseva metsäpalsta.
Pääosan työurastani olen tehnyt järjestöissä, joten tunnen järjestöhallinnon. Eläkkeelle jäin Agrologien Liiton toiminnanjohtajan tehtävästä palveltuani liittoa 27 vuoden ajan. Vuonna 2018 Tasavallan Presidentti myönsi minulle järjestöneuvoksen arvonimen.
Järvenpääläisessä yhdistystoiminnassa olen toiminut ja toimin edelleen Järvenpään keskustan ja Järvenpään Kiinteistöyhdistyksen hallituksen jäsenenä ja rahastonhoitajana. Järvenpää-seuran rahastonhoitajan tehtävästä olen 16 vuoden jälkeen luopunut, mutta jatkan jäsenrekisterinhoitajana.
Työni kautta myös säätiö- ja osakeyhtiöhallinto ovat tulleet tutuiksi. Agrologien säätiön hallinnon hoidin liiton toiminnanjohtajan työni ohessa. Suomen maatalousmuseosäätiön hallintoneuvostossa toimin 25 vuoden ajan. Olen toiminut useassa osakeyhtiössä hallituksen jäsenenä. Ylläksellä kiinteistöosakeyhtiönä toimivan lomapaikan toimitusjohtaja olen toiminut vuodesta 1992 lähtien ja hoidan tehtävää edelleen.
1990-luvun alkupuoliskolla toimin Agrologien työttömyyskassan kassanjohtajana ja sen fuusioiduttua isompaan työttömyyskassaan toimin työttömyyskassatoiminnassa hallituksen jäsenenä.
Kunnallisissa luottamustehtävissä toimin kaupunginvaltuutettuna ja kaupunkikehityslautakunnan jäsenenä. Aikaisemmin olen toiminut yhden kauden kaupunginvaltuuston jäsenenä ja neljä valtuustokautta varajäsenenä. Yhden valtuustokauden olen toiminut tarkastuslautakunnan, keskusvaalilautakunnan sekä rakennus- ja ympäristölautakunnan varapuheenjohtajana. Rakennuslautakunnan puheenjohtajuutta hoidin yhden valtuustokauden ajan.
Seurakuntahallintoon olen perehtynyt 30 vuoden ajan. Kirkkovaltuutettuna aloitin vuonna 1995 ja kirkkoneuvostossa on menossa neljäs kausi. Seurakunnan vapaehtoistoiminnassa olen miesten piirin yhtenä vetäjänä, pääsisäisnäytelmien näyttelijänä, raha-asioiden RaRi:n talousneuvojana, arkunkantajana sekä tarvittaessa järjestyksenvalvojana seurakunnan tilaisuuksissa.
Pankkiasiatkaan eivät ole vieraita, sillä olen Uudenmaan Osuuspankin edustajiston jäsen.